Hegel tosin lisää perussoppaan digitaaliset otot, joten se osaa kytkeytyä monipuolisemmin
olemassa olevaan hifisettiin.
Kokoisekseen painava kotelo on askeettisen hillitty.
Loivasti kaareutuva etulevy tuo hieman linjakkuutta
muuten minimaaliseen muotokieleen. Siinä ei ole esivahvistinantoja tai päätevahvistinottoa. Se ilmaisee yhtä aikaa sekä
valitun oton että voimakkuusasetuksen.
Liitännät
Sekä analogi- että digipuolen tyydytys on selvä juoni
norjalaisen Hegelin vahvistinvalikoimassa. Sen damuuntimet ovat saaneet paljon kiitosta lehdistössä.
Nykyisin analogisten äänilähteiden määrä on ymmärrettävästi pieni, mikä näkyy H80:kin liitäntäpaneelissa.
Hegel on tarkoitettu käytettäväksi sellaisenaan, integroituna vahvistimena. Odotukset moniosaamisesta ovat
korkeat, mutta Hegelin integroitu H80 osoittaa,
että onneksi vieläkin on tarjolla järkihintaisia,
hyvä-äänisiä ja suoraviivaisia peruslaitteita.
HEGEL H80 jatkaa viime numerossa testatun Naim
Supernait 2:n periaatetta yhdelle asialle omistetusta
vahvistimesta. Tätä varten laitteen sisältä täytyy siirtää yhtä jumpperia.
Päätevahvistimen päivityksen mahdottomuus on
hieman sääli, sillä kaiutinvaihdoksen yhteydessä
H80:n oma tehoreservi saattaa helposti jäädä liian. testi
Hegel H80 -vahvistin
Teksti, kuvat ja mittaukset: Mauri Eronen
Digillä
kuorrutettu
Vahvistin on nykyisin paljon muutakin kuin cdsoittimelta tulevan signaalin jännitettä nostava
musta laatikko. Sitä ei huomaa vähänkään yläviistosta, mutta näppäin on heti
etulevyn tuntumassa helposti sormien ulottuvilla.
Käynnistyksen yhteydessä tehtävä lämmitysprosessi
18
kestää muutaman sekunnin, minkä jälkeen kaiutinannot aktivoituvat.
Oton valinta ja äänenvoimakkuussäädin on sijoitettu symmetrisesti keskellä olevan näytön reunoille.
Näytön sininen teksti on erittäin suurikokoista ja helposti luettavaa kaukaakin. Toinen analogiotto on kuitenkin muunnettavissa äänenvoimakkuussäätimen
ohittavaksi kotiteatterituloksi. Pohjassa on
vahvistimen epätasaisellakin pinnalla keikkumattomana pitävä jalkakolmikko.
Päävirtakytkin on etulevyn siistimiseksi sijoitettu
vahvistimen pohjan vasempaan reunaan
Digiotot
tarjoavassa da-muuntimessa on sama
19. Kaksi digiotoista on koaksiaalista, kaksi optista ja viimeinen btyypin usb, jolla vahvistimen voi valjastaa tietokoneen
ulkoiseksi daciksi.
H80:n usb-liitäntä on versiota 1.0, joten se ei tarvitse ajureita Windows-tietokoneillakaan. Liitäntä rajoittaa näytteenottotaajuuden 96 kilohertsiin. testi
Toisen analogioton voi halutessaan
muuntaa äänenvoimakkuuden ohittavaksi kotiteatteriliitännäksi siirtämällä
piirilevyltä jumpperia J27 (ympyröity
vihreällä). Lisävarusteena hankittavalla aivan oikealla
RC8-kaukosäätimellä voi myös
määritellä vahvistimen käynnistyksen
yhteydessä asetettavan äänenvoimakkuuden.
vaatimattomaksi. Bittisyvyydeksi voi valita 24 bittiä, mikä parantaa äänenlaatua
käytettäessä ohjelmallista voimakkuudensäädintä.
Käyttöohje ei valitettavasti neuvo Windowsin
toisto-ohjelmien optiminnoista usb-toistoon,
joten äänen optimoiminen kernel streaming/
wasapi/asio-tekniikoilla pitää itse tietää tai osata etsiä.
OS X:ssä usb-toisto pelaa Hegelillä hienosti
ilman äänirajapintojen kanssa taistelua. Windowsissakin wasapi-toisto toimii luotettavasti
ja pätkimättä, ja usb-oton suorituskyky on
identtinen optisen ja koaksiaalioton kanssa.
Ääni
H80:een on valmistajan mukaan lainattu lukuisia osakokonaisuuksia kalliimmista erillislaitteista. Tällöin
Hegelin rca-otto 2
kytketään kotiteatterivahvistimen
esivahvistinlähtöön,
ja tasonsäätö hoidetaan kotiteatterivahvistimessa.
Vakiovarusteena
toimitettavan luottokorttisäätimen
kalvonäppäimet
toimivat luotettavasti. Etuvahvistin on peräisin P20-erillisetusesta. Samaa palikkaa käytetään myös
kalleimmassa H300-integroidussa. Jos Hegel-soundi tuntuu omalta jutulta, varman päälle pelaavan kannattaa saman tien
hypätä pykälää suurempaan H100-malliin. Jos H80 on
kytketty usb-johdolla tietokoneeseen, voi läpyskällä
ohjata suoraan
toisto-ohjelmaa.
Koska sama säädin
toimitetaan useiden
mallien kanssa, eivät
kaikki näppäimet ole
käytössä H80:ssä.
Esimerkiksi damuuntimen suodinta
ei voi muuttaa FILTnäppäimellä. Se ei kuitenkaan tarjoa usb:n lisäksi muita digiottoja, jotka tulevat vakiona mukaan vasta 4 395 euron hintaisessa
H300:ssa.
Kahden tavallisen rca-analogioton lisäksi on aidosti
balansoitu xlr-otto ja viisi digitaalituloa
Alle neljän ohmin tai erityisen jyrkän vaihekulman tarjoavat erikoistapaukset saavat Hegelin helposti kyykkyyn, eikä päätevahvistinta voi päivittää esivahvistinantojen puuttumisen vuoksi. Analogisen ja digioton välillä oli
toimituksen Meridian-soittimen kanssa vain hiuksenhieno ero, joten da-muunninkin toimii todistettavasti
poikkeuksellisen hyvin tässä hintaluokassa.
kuunteluarvio
Mikael Nederström
Analogiotto: Aavistuksen tumma ja etäinen sointimaailma.
Vahvistin luo äänikuvan selvästi kauemmas kuin läheisesti iskevä
vertailukone. Näillä spekseillä ei ole kuitenkaan vaikeata löytää itseä miellyttävää kaiutinta kokoluokasta
riippumatta.
? Miellyttävä ääni
? Monipuoliset liitännät
? Kotiteatterikytkentä
? Alhainen tehonkulutus
tyhjäkäynnillä
? Antoteho vaikeisiin
kuormiin
? Ei esivahvistinantoa
? Vaatimaton
kaukosäädin
mittaustulokset
Hetkellinen teho, 8/4/2 ohm, 2 kanavaa:................................110/180/19 W
Tehonkulutus idle/10 W@8 ohm:................................................22/125 W
Virranantokyky, 1 µs:...........................................................................+3/-4 A
Pääteasteen impedanssi, 1 kHz:....................................................0,02 ohm
Äänenvoimakkuuden portaat:........................................................1 dB
Yliohjaustaso, thd@1 kHz >0,1 %:.............................................>3,0 V
Kaiutinlähtö, analogiotto
Häiriöetäisyys, A-paino:....................................................................88 dB
Pohjakohina 1000-10000 Hz:......................................................-96 dBV
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz, 1 W:.........................................0,018/0,011 %
Intermodulaatiosärö, 1 W, 2nd/3rd:...........................................0,002/0,017 %
Kanavaerotus, 1/20 kHz:..................................................................73/47 dB
Kanavatasapaino, 0,001/0,1 W:..................................................0,0/0,1 dB
Kaiutinlähtö, digiotto (coax)
Häiriöetäisyys, A-paino:....................................................................88 dB
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz, 1 W:.........................................0,018/0,007 %
Intermodulaatiosärö, 1 W, 2nd/3rd:...........................................0,001/0,014 %
Kanavaerotus, 1/20 kHz:..................................................................70/44 dB
Kanavatasapaino, 1 W:.......................................................................0,0 dB
Lineaarisuus,16/24 bit:......................................................................-93/-93 dBFS
Vahvistimen mittaustulokset ovat hyvät
sekä analogisista että digitaalisista otoista.
Tehonkulutus tyhjäkäynnillä on alhainen.
Ainoastaan pääteasteen herkkä reagointi
jyrkkiin vaihekulmiin ja alhaisiin impedansseihin saattaa rajoittaa sen käyttöä.
Käytettävän kaiuttimen minimi-impedanssin tulisi olla vähintään neljä ohmia, ja
vaiheen tulisi mielellään pysytellä alle 60
asteessa. Tietty jännitys ja rytmi äänessä korvautuu
yleisellä rauhallisuudella. Se ei jytää tai korosta bassotoistoa,
luo yliavaraa äänikuvaa tai räiski peltejä päin silmiä.
Leppoisa ja erityisen miellyttävä sointimaailma jättää tilaa kokeilulle muiden laitekomponenttien kanssa. varsinkin H80:n kompakteihin ?
kuoriin kokoamisella menetetään mahdollisesti jotain
huippuluokan erillislaitteisiin verrattuna, tuottaa H80
hintatasoaan keskimäärin etevämpää ääntä.
Hegelin tuottama äänimaailma on pienimuotoinen
ja liioittelematon. Pääteasteessa
Hegel hyödyntää sen omaa SoundEngine-virheenkorjaustekniikkaa, jonka se lupaa tarjoavan A-luokan lineaarisuuden AB-luokan hyötysuhteella.
Yhteenveto
HEGEL H80 on integroidu vahvistin, joka onnistuu yllättämään kattavilla digiliitännöillä ja aidolla balansoidulla otolla. testi
Hegel H80 -vahvistin
AKM4399-piiri kuin erillismuuntimissa. Se loistaa myös hintaluokassaan kovatasoisella äänellisellä esityksellä. Alhaisen antoimpedanssin ansiosta kaiuttimen impedanssin vaihteluilla
ei sen sijaan ole vaikutusta vahvistimen
taajuustoistoon.
Taajuusvaste kaiutinlähdöistä, kun kuormana on 8 ohmin vastus (analogiotto: musta
käyrä, digiotto 44,1 kHz: sininen,
digiotto96 kHz: magenta) ja Aurelia
Magenta -kaiutin (punainen käyrä).
20
Vaikka yksiin . Äänikuva asettuukin aavistuksen taaemmaksi, samalla pellit ja särökitarat soivat poikkeuksellisen siististi.
Ei mikään läsnäoleva rokkitykki siis, vaan enemmänkin hyvä
kumppani skappisoundisen oheiskaluston lepyttämiseen.
9?
Säröspektri 1 kHz:n taajuudella 1 watin
teholla 8 ohmiin.
PowerCube-tehomittaus eri kuormilla ja
vaihekulmilla.
info
Hegel H80
Hinta:....................................1 495 ?
Edustaja:...............................Mareksound
Puhelin:.................................010 321 3220
Lisätietoja:............................www.mareks.fi
www.hegel.com
Mitat (lxkxs):.........................43 x 8 x 41,5 cm
Paino:....................................12 kg
Analogitulot:.........................2x rca, xlr
Digitaalitulot:.......................2x coax, 2x optinen, usb
Lähdöt:..................................Muuta:...................................toinen analogiotto muutettavissa
kotiteatteriotoksi jumpperilla. Kokonaisuutena ääni
ei ole kaikkein innostavin, mutta omassa rasittamattomuudessaan
varsin kuunneltava ja päällekäymätön.
Digiotto: Kokonaisuutena soundi muuttuu enimmäkseen
bassoalueella, johon tulee Meridianin tiukan iskun sijaan pientä
pyöreyttä ja pehmeyttä. Stereokanta on myös tavallista kapeampi ja syvempi.
Sointi on myös selkeästi kohteliaaseen suuntaan kallellaan.
Joillakin levyillä läsnäolontunne hiipuu totutusta, eikä samanlaista
säihkettä synny kuin vertailulaitteella. Toisaalta diskantti on sitten
poikkeuksellisen miellyttävä ja ei-metallinen. H80 ei pyri ylianalyyttisyyteen tai lisää ääneen asioita, joita täytyisi kompensoida esimerkiksi pehmoäänisillä kaiuttimilla.
Puhdasta ja poikkeuksellisen virheetöntä toistoa
kuuntelee ilokseen. Vahvistimen luonne
on kuuntelijaa vahvasti miellyttävä.
Vaikka H80 tuleekin toimeen äänellisesti monenlaisten kaiuttimien kanssa, täytyy niiden valinnassa
kiinnittää hieman huomiota kuormaan